Mitä kuuluu nyt? - SURU
Ylihuomenna tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun RAKAS isäni nukkui pois. 💙
Vuosi on kulunut nopeasti, mutta se on ollut varsin erilainen kuin alunperin ajattelin. Se on ollut henkisesti monin verroin helpompi. En ole surrut isäni poismenoa sillä tavalla kuin ehkä kuvittelin. En ole juurikaan itkenyt, ei ole ollut tarvetta. On ollut hetkiä, kun olen kokenut haikeutta siitä, että enää en voi jakaa asioita isäni kanssa. En voi kysyä enää, mitä hänelle kuuluu. En voi kysyä enää neuvoa, jos elämässä tulee tilanteita missä hyvät neuvot olisivat tarpeen. En voi myöskään nauttia enää hänen maailman parhaista jouluruoista. Voin sanoa, että niitä on IKÄVÄ. 🍲
MITÄ SURU ON?
Kaikki tietävät mitä suru on, mutta etukäteen, ei voi tietää miten paljon läheisen menettäminen aiheuttaa surua, murhetta ja tuskaa. Useimmiten suru pysäyttää ihmisen elämän, ainakin hetkellisesti. Se synkistää mielialan ja keskittyminen kaikkeen muuhun herpaantuu. Tulevaisuus saattaa tuntua merkityksettömältä ja ihminen saattaa menettää halunsa elää.
Suru tulisi käsitellä ja se tulisi hoitaa suruna, ei masennuksena. Näin toteaa Helsingin yliopiston psykiatrian laitoksen emeritusprofessori Jouko Lönnqvist. Ihmisen tulisi saada surra normaalisti ilman, että surua alettaisiin heti hoitaa sairautena. Jos surun kokeminen on erittäin voimakasta ja se pitkittyy, se voi johtaa sairastumiseen.
Kykyä toimia surun keskellä Lönnqvist peräänkuuluttaa. Ihminen on avuntarpeessa, jos hän on toimintakyvytön. On tärkeää, että suru voidaan pukea sanoiksi ja se voidaan ilmaista. On myös äärimmäisen tärkeää saada sosiaalista tukea, koska se edesauttaa psyykkistä ja fyysistä hyvinvointia. Surun keskellä myönteinen ajattelu usein ehkäisee sairastumista.
Suru muistuttaa psykologista kipua
Aivot eivät ole normaalitilassa surun vallitessa, Lönnqvist toteaa.
Kun aivot ovat poikkeustilassa, ne siirtävät surun aiheuttamia vaikutuksia hermoston, hormonien ja muiden mekanismien kautta muualle kehoon. Elintoiminnoista osa hiipuu ja ruoka ei maistu. Sureva ihminen voi kokea fyysisiä oireita, kuten mm. epämääräisiä rintakipuja, hengenahdistusta, pyörrytystä tai vatsavaivoja. Tuntemukset ovat tapahtuneesta normaaleja reaktioita, jotka helpottavat aikanaan.
Oman elämän välitilinpäätös
Suru voi jossakin tapauksessa kestää vuosia ja saattaa tuntua siltä, että läheisen menetys on vienyt täysin pohjan pois elämältä. Toipumiseen menetyksestä vaikuttavat ihmisen elämänkokemukset sekä aikaisempi elämäntilanne. Uuteen elämäntilanteeseen suru auttaa sopeutumaan.
Vaikeassa elämäntilanteessa ihmisen vahvuudet ja heikkoudet tulevat esille.
Lönnqvistin mukaan, elämän kriisitilanne saattaa paljastaa, että surevalla henkilöllä ei ole olemassa riittävää tukiverkkoa ja voimavaroja. Kun läheisen parisuhteen toinen osapuoli kuolee, ihminen voi tuntea menettäneensä kumppanin/puolison lisäksi myös osan itsestään. 💔 Läpikäyminen on usein raskasta tällaisessa tilanteessa. Pahimmassa tapauksessa tämä on saattanut olla ihmisen ainoa tukiverkko.
Suremalla menetyksen, sen voi muuttaa muistoksi, osaksi menneisyyttä! 💜
Olen tässä viime aikoina miettinyt olenko normaali, kun en ole ollut juurikaan surullinen isäni poismenon jälkeen. Isähän korosti paljon eläessään sitä, että ei kannata surra ja olla surullinen. Koen, että surin isäni pois menoaan hänen vielä eläessään. Voin sanoa rehellisesti, että monta kertaa tunteet olivat pinnassa, kun hän oli vielä elossa. Hoidin paljon hänen asioitaan, jotka liittyivät hänen hoitoonsa. Se vei paljon voimia, mutta en ollut silloinkaan toimintakyvytön.
Alkuvuodesta sukelsin äänikirjojen ihmeelliseen maailmaan. Ne varmasti auttoivat käsittelemään myös tätä surua omalla tavallaan. Syksyllä sain taas inspiraation kutomiseen, joka myös tavallaan on rentouttanut ajatuksia. (tekemiäni käsitöitä) Minua on myös auttanut ihanat ystävät, joiden kanssa olen voinut jakaa ajatuksia. 💕
Olen käynyt n. pari viikkoa sitten isäni elämää läpi ja katsellut kuvia hänestä. Voin sanoa, että tuntui haikealta, mutta ei varsinaisesti surulliselta. Tuota kuvaa olen katsellut tietokoneen taustakuvana kohta vuoden. Se kuvaa isääni täydellisesti. 💙 Kuva ei herätä erityisiä tunteita, mutta saa kyllä miettimään, monta kertaa miten epäitsekäs ihminen hän oli. Hän oli aina auttamassa muita, välillä jopa unohtaen itsensä. Hän rakasti luontoa ja nimittikin usein itseään takametsien mieheksi. Hän viihtyi myös paljon itsekseen mm. saaressa, joka oli vuokralla vuosikymmeniä hänen työpaikkansa puolesta.
Seuraava kappale on minua paljon puhutellut ja haluan sen jakaa tässä! 💜
Isän sairaus poissa on, hänen uskonsa on saanut vaihtua näkemiseen!!! 💖