Suruaika ja elämä jatkuu - VIERASKYNÄSSÄ ÄITINI

Äitini on ollut reilun vuoden leskenä. Äiti kertoo oman kokemuksensa siitä, miten hän on kokenut surun ja sen mitä on jäädä leskeksi. Yhteistä taivalta kertyi 53 vuotta! 💜💙

ÄIDIN KOKEMAA

Keväällä 2018 mieheni alkoi kärsiä epämääräisistä vatsaoireista. Toukokuun lopussa hänet tähystettiin ja lopullinen diagnoosi saatiin kesäkuun alkupuolella. Miehelläni todettiin vatsalaukkusyöpä, joka oli ehtinyt jo levitä. Kuulimme samalla, että mitään ei ole enää tehtävissä taudin pysäyttämiseksi, ainoastaan jarruttavia hoitoja voitaisiin antaa, mutta mieheni kieltäytyi niistä. Diagnoosin ja koko laajuuden kuultuaan mieheni luovutti ja samalla itselläni alkoi suruaika. Taudin edetessä ja pahan olon pahentuessa suruni vain kasvoi. 😢

Pikkuhiljaa kesä eteni ja mieheni ruokahaluttomuus vain kasvoi. Elokuussa olimme jo siinä tilanteessa, että mieheni istui pöydän toisella puolella ja minä toisella puolella. Mieheni yritti väkisin syödä edes jotakin, mutta siitä ei tahtonut tulla mitään. Minua vain itketti, kun toinen ei pystynyt juuri syömään ja samalla näki miten toinen vain kuihtui kuihtumistaan. Yritin keksiä aina uusia ruokia mikä voisi maistua, mutta lopulta ideat alkoivat loppua ja piti luovuttaa. 

Mieheni ei kestänyt sitä, että minua itketti. Hän ei halunnut nähdä, että olen surullinen. Mieheni käski päivittäin minua hakemaan psyykelääkereseptin ja samalla hakemaan lääkkeet apteekista. Hän koki, että en tule pärjäämään ilman lääkkeitä. Varmuuden vuoksi hain reseptin, mutta lääkkeitä en hakenut, koska koin pärjääväni ilman niitä. Sanoin, että siinä vaiheessa haen vasta lääkkeet, jos en saa nukuttua. 

Erään kerran luovutin mieheni Jumalalle ja rukoilin vain, että Sinä tiedät minun tahtoni, mutta tapahtukoon Sinun tahtosi. Loka-marraskuun paikkeilla olin eräässä konsertissa ja siellä sain kokea, että sydämeeni laskettiin yli ymmärryksen käyvä rauha. 💖 Tämän kokemuksen jälkeen miehenikin huomasi, että taidan pärjätä ilman lääkkeitä.  

Lopulta mieheni meni niin huonoon kuntoon, että hänet piti viedä 1.11.2018 vuodeosastolle. Tässä vaiheessa hän ei enää kyennyt itse pukeutumaan, vaan hänelle piti auttaa vaatteet päälle. Mieheni voimaantui hetkellisesti päästessään osastolle. Hänelle alkoi tilapäisesti maistua mm. puurot. Kuukauden oltuaan vuodeosastolla, hän halusi lähteä Turkuun Karinakotiin, jossa oli käynyt elokuussa tutustumassa. Mieheni on aina viihtynyt luonnonhelmassa ja vesistöjen ääressä. Karinakoti tarjosi juuri sitä rauhaa, jota mieheni kaipasi.

Lähdin mieheni kanssa 30.11.2018 Karinakotiin, jossa olin hänen kanssaan 13 päivää minkä mieheni vielä eli. Mieheni kunto romahti silmissä. Karinakodissa oli hyvä ilmapiiri ja hyvä hoito, itsellenikin se oli hyvä kokemus. 

Pidin miestäni kädestä kiinni, kun hän nukkui rauhallisesti pois 12.12.2018. Hoitajakin totesi, että tämän miehen sydän oli vahva ja hänellä on ollut hyvä elämä. Mieheni usko sai vaihtua näkemiseen! 💙

Tuli joulu ja sain flunssan. Jouluaattona poikani kävi minua tervehtimässä ja toi särkylääkettä, kun pyysin. Kaivelin pakastimesta kaalikeittoa syötäväksi ja minulla oli tosi rauhallinen ja hyvä olla, vaikka jouluruoista ja seurasta ei ollut tietoakaan. 💕Ihan ilman jouluruokia en jäänyt, koska joulupäivänä vierailin tyttäreni luona. 

Hautajaiset olivat kauniit ja koskettavat. Selvisin hautajaisjärjestelyistä hyvin apujoukkojen kanssa. Moni ihminen halusi tulla hautajaisiin, mutta lopulta piti rajata vieraslistaa tilan puutteen vuoksi. Lopulta lähes kaikki halukkaat pääsivät mukaan. 

Minua on puhutellut paljon seuraava kappale, tämä laulettiin myös yhteislauluna muistotilaisuudessa.

Kun kaikki asiat olivat hoidettu perunkirjoituksia myöden, siitä alkoi arki. Arki alkoi sujua luontevasti, en jäänyt neljän seinän sisälle suremaan vaan lähdin heti ihmisten ilmoille. 

Siirryin myös uuteen aikaan, kun olin saanut joululahjaksi lapsilta älypuhelimen. Ensin mietin, että mahdanko oppia käyttämään sitä, mutta sinnikkyys on palkittu. Olen oppinut mm. maksamaan laskuja mobiilipankissa sekä lähettämään Whatsappviestejä. Osaan myös hakea tietoa googlesta. Vanhanakin voi oppia uutta, vaikka ei aina sitä uskoisi. 

Reilun puolen vuoden tauon jälkeen palasin kirpputorille vapaaehtoistyöhön. Olen siellä myymässä kerran viikossa ja se on ollut terapiaa, kun siellä saa jutella ihmisten kanssa. Aiemmin olin siellä yhdessä mieheni kanssa.

Vuosi on kulunut nopeasti ja mieli on pysynyt rauhallisena ja seesteisenä. Hetkittäin tulee ikävä ja haikea olo, mutta varsinaista surua en ole tuntenut mieheni poismenon jälkeen. Monet ovat ihmetelleet, etenkin sukulaiset miksi minulla on niin syvä rauha, vaikka aikaa ei ole kulunut sen enempää. Tämä rauha on Jumalan antama, jota itsekin ihmettelen. Hyvä oli elää mieheni kanssa, mutta koen, että hyvä on elää yksinkin. Koen elämäni tasapainoiseksi kaikesta huolimatta. 

Lenkkeilen erään ystäväni kanssa monta kertaa viikossa ja se on ollut todella terapeuttista. ❣️ Seurakunta on myös minulle hyvin tärkeä osa elämää ja siellä olen saanut ymmärrystä ja tukea. 

Vietin tänä vuonna jouluaaton tyttären perheen luona. Sain lahjaksi tyttäreni tekemän Ifolorkirjan, jossa oli läpileikkaus mieheni elämästä. Tämän myötä tunteet taas nousivat pintaan, ikävä tuli, mutta edelleenkään en tuntenut surua. 💝

JÄLLEENNÄKEMISEN TOIVO KANTAA ELÄMÄSSÄ ETEENPÄIN!!! ✝️